Ensimmäisen maailman ongelmat

Tasan kaksi vuotta sitten tähän aikaan valmistauduin jälleen kerran kesäloman viettoon kesämökillä Kangasniemellä. Koska mökillä ei ole juoksevaa vettä, sähköstä nyt puhumattakaan, suurin ongelma tuona kesänä oli lähinnä kuinka paljon paristoja tuli radiota varten ja kuinka saada päivittäinen Hesari saareen. Ongelmat ratkesivat lähinnä soutuveneen avulla.

Vuosi ja kymmenen kuukautta sitten sain ensimmäisen älypuhelimeni. Sanomattakin selvää, että puhelin on seurannut mukana siitä lähtien niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Se on seurannut uskollisesti niin Himalajalle kuin Puolangalle ja se on aina taannut pääsyn niin sähköpostiin, Facebookiin kuin Twitteriin tilanteessa kuin tilanteessa. Onhan se tärkeää tietää esimerkiksi Pekingissä mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu Veikkausliigassa (vaikka vieressä pelattaisiin paikallista sarjaa).

Siitä on myös seurannut, että tasan vuosi sitten suurin ongelma mökille lähtemisessä oli latausmahdollisuuden puute. Pelkkä ajatuskin siitä, että puhelimen akku loppuisi ja katkaisisi yhteyden ulkomaailmaan tuntui mahdottomalta. Seurauksena oli päivittäinen latausmatka mökiltä kylälle hengailemaan. Kesäillatkin menivät kirjojen ja Radio Suomen sijasta lähinnä samoja sivuja edestakaisin selaillessa. 

Vuotta myöhemmin tilanne on vain pahentunut. Vuoden mittaan olen ymmärtänyt esimerkiksi miten helppo puhelimesta on tehdä mokkula tietokoneeseen tai miten nopeasti puhelimella päivittää esimerkiksi blogin. Tästä seurauksena voisi helposti olla tietokoneen raahaaminen mökille ja entisestään pidentyvät latausmatkat esimerkiksi uimisen, saunomisen ja nukkumisen sijasta.

"Enough is enough Joonas"

totesi eräs ystäväni aina kun hän oli saanut tarpeekseen jostakin (yleensä Helsingin yöelämästä). Sama mantra on ollut päässäni viimeiset pari viikkoa, kun olen siirtänyt itseäni kesämoodiin. Puhelimen kanssa leikkiminen on saavuttanut sen pisteen kevään mittaan, että esimerkiksi suurin osa kirjoista ja lehdistä, joita olen ostanut ja tilannut on lukematta. Esimerkiksi keväisen loman materiaalit odottavat vielä lukijaansa. Puhelimen kautta saa tietoa vähän kaikesta, muttei kuitenkaan mistään kunnolla. Tämän takia älypuhelinmitta on täynnä ja olen päättänyt ottaa töpselin seinästä kesäloman alkaessa.

Mitä enemmän olen valmistanut itseäni irrottautumaan puhelimesta kesän ajaksi, sitä paremmin olen ymmärtänyt miten kiinni hetkessä ja verkoistunut nyky-yhteiskunta on niin sähköisen tiedonvaihdon kuin sosiaalisen median kautta. Verkostoitumisen myös ihmisten oma tila on poissa. Olet aina läsnä jossain missä muutkin ovat, on läsnäolo sitten virtuaalista tai fyysistä. Oma tilaa ei myöskään enää kaivata tai haluta. Oman tilan poislahjoittamisen myötä ihmiset ovat osa yhteisöä koko ajan ja missä vain, mikä toisaalta on myös yksi ihmisen perustarpeista. Vastaamme myös sähköposteihin missä ja milloin vaan, jotta ihmiset muistavat olemassaolomme yhteisössä. Tuloksena omaan tilaan ei enää totuta silloin kun sitä olisi tarjolla; mökiltä on pakko päästä hetkessä internettiin ja oma työhuone tuntuu vankilalta. 

Koska omasta tilasta on tullut luovuttua vapaaehtoisesti ja sen puutteeseen on jo tottunut, verkostosta irroittautuminen ja oman tilan ottaminen edes väliaikaisesti pelottaa; olenko osa verkostoa, kun siihen palaan? Olenko olemassa, jos en ole läsnä verkostoissani? Scott Belsky on pohtinut samaa asiaa (ok, artikkelin idea on lainattu häneltä) ja tiivistänyt  asian suhteellisen napakasti:

"Why do we give up our sacred space so easily? Because space is scary. During these temporary voids of distraction, our minds return to the uncertainty and fears that plague all of us. To escape this chasm of self-doubt and unanswered questions, you tune into all of the activity and data for reassurance."

Oman tilan katoaminen sosiaalisen median ja älypuhelinten myötä on globaali ongelma. Työn joustavuudessa on monia hyviä puolia, mutta samalla loma ei ole sitä mitä se oli ennen. Ihmiset, kuten esimerkiksi minä, eivät uskalla päästää irti puhelimistaan ja sähköposteistaan lomien myötä. Monessa kasvuyrityksessä saa pitää lomia niin paljon kuin haluaa. Ongelma näissä yrityksissä ei suinkaan ole liika lomailu vaan se, että lomia ei pidetä ja silloin kuin niitä pidetään niillä tehdään töitä. Seurauksena on se, että ihmiset eivät koskaan pysähdy miettimään omaa suuntaansa tai asioita, joilla on merkitystä pitkällä aikavälillä.

Tässä kohti blogikirjoitusta pitäisi tarjota ratkaisu ongelmaan kuvattuun ongelmaan. Ratkaisu pitäisi pystyä kiteyttämään muutaman kohdan listaksi, josta on hyötyä kaikille ja joka olisi kaikkien ymmärrettävissä. Ratkaisu on halukkaille saatavilla Belskyn kirjoituksesta perinteisenä viisikohtaisena listana. Pidin erityisesti kohdasta, jossa suositeltiin työssä nukkumista.

Omalla kohdallani edessä on kokeilu. Kaipaan omaa tilaani. Kaipaan rauhaa ja sitä, että ainoat uutiset tulevat radion kautta. Puhelin jää kotiin, kunhan loma alkaa heinäkuussa. Ainoa yhteys mökiltä tulee olemaan Nokian 3330:n wap-yhteys, jota tuskin haluan käyttää (no katsotaan). Tulen loman aikana kaipaamaan myös Twitteriä ja säännöllisesti seuraamiani blogeja. Tästäkin huolimatta kokeilu tulee tarpeeseen. 

Lupaan palata tuloksiin, kunhan loma on ohi. Ja vielä ennen kuin se alkaakaan.