Muna vai kana?

Kumpi oli ensin, muna vai kana? Tätä kysymystä olen pohdiskellut kevään mittaan niin omassa työssäni kuin käydessäni eri yrityksissä. Termeinä on munan ja kanan tilalle tosin yleensä ollut vapaus ja vastuu, mutta itse dilemma on pysynyt samana, kumpi seuraa kumpaa? Vapaus vastuuta vai vastuu vapautta? Vai seuraako kumpikaan kumpaakaan ja löytyy joku kolmas tekijä, joka pompottaa kumpaakin tekijää?

Vapauden ja vastuun mielenkiintoisuus on tullut esiin yllättävissä yhteyksissä. Kevään ja kesän yritysvierailuista on jäänyt mieleen kaksi yritystä, jotka nopeasti katsottuna ovat täysin erilaisia. Toinen toimi Tanskassa ja toinen Lauttasaaressa. Toinen oli teollisuusyritys ja toinen IT-yritys. Toisen yrityksen keski-ikä oli noin 50 ja toisen noin 30. Silti kummassakin loppujen lopuksi oli viety vapauden ja vastuun soidinmenot äärimmäisen yksinkertaisiksi samalla tavalla. Kummassakin yrityksessä oli työntekijöillä täysi vapaus tehdä työnsä niinkuin parhaaksi näkivät. Ideat saatiin viedä nopeasti käytäntöön ja virheet sallittiin. Oikeastaan niihin jopa kannustettiin, jotta ihmiset oppisivat enemmän. Kumpikin yritys oli samalla markkinajohtaja omalla alallaan. Ne tekivät parempaa tulosta kuin kilpailijansa pienemmällä työntekijämäärällä. Vapaaehtoinen vaihtuvuus oli kummassakin yrityksessä käytännössä nolla.

Toisenlaisiakin esimerkkejä on tullut vastaan. Itse asiassa ne ovat 95% kokonaisuudesta. Vastaan tulee esimiehiä, jotka uupuvat työtaakkansa alla, koska keskittyvät mikrojohtamiseen. On tilanteita, joissa henkilöillä ei ole vastuuta eikä vapautta. Kumpaakaan ei anneta, koska pelätään virheitä. On helpompi olla luottamatta muihin ja pitää kaikki langat omissa käsissä. Ja jos langat annetaan muille, niiden käyttöä vahditaan vierestä. 

Tuloksena on väsyneitä esimiehiä ja turhautuneita alaisia. Yritysten kannalta tulokset jäävät johonkin 50-60% väliin maksimista, koska vapauden ja vastuun puutteen takia kukaan ei edes pyri tuomaan omia ideoitaan esille. Tuloksena kuuluisia toimistozombieita, jotka laahustavat kokouksesta toiseen ja toteavat uusille ideoille lakonisesti: 

"On tuota aikaisemminkin yritetty, ei toiminut"

Vanha ja kulunut sanonta kuuluu, että vapautta seuraa vastuu. Ihmisiä, jotka pyytävät lisää vapauksia muistutetaan painostavaan sävyyn vastuusta, joka vapautta seuraa. 

"Olethan valmis siihen?"

Vapauden ja vastuun yhteys on totta ja pätee niin yksityis- kuin työelämäänkin. Mutta, jos keskitytään työelämään, asian voi nähdä myös hiukan eri vinkkelistä. Lähtökohtaisesti onko edes olemassa työtä, jossa ei ole vastuuta? Jos kaikessa työssä on vastuuta, eikö kaikessa työssä pitäisi myös olla vapautta? Onko kukaan lähtökohtaisesti valmis tekemään työtä, jossa ei ole vapautta? Millainen on työ, jossa on vastuuta, muttei vapautta? Ei se ainakaan ole mielenkiintoinen tai motivoiva. 

Ihminen, jolla on vapautta työssään ottaa automaattisesti vastuuta. Teoria sosiaalisesta vetelehtimisestä (karsea termi) kertoo aukottomasti kuinka ihminen, jolla ei ole vapautta eikä vastuuta, ei koskaan tee parastaan. Kynä tippuu sillä hetkellä kuin edellinen tehtävä on saatu valmiiksi ja mihinkään ei pyritä ennen kuin seuraava käsky tulee. 

Miksi vapauden antamista pelätään? Virheiden takia. Virheitä kammoksutaan. Virheen tapahtuessa ensimmäinen ajatus ihmisellä pakkaa olemaan oman selän varmistaminen, ei suinkaan asian ratkaisu. Tämän takia sähköposteissa on parhaassa tapauksessa kymmenen henkeä kopiona, jotta kaikki näkevät että se en ollut minä joka mokasi. Tuloksena on tukkeutuneet inboxit ja keskinkertainen suoritus, koska kenelläkään ei uskalleta antaa vapautta eikä vastuuta. Tälläisessä yrityskulttuurissa on aivan turha haaveilla niinkään hienoista asioista kuin innovaatio.

Ja tämä on niin väärin. Se on suorastaan loukkaus työntekijöitä kohtaan. Ihmisoikeuksien julistuksessa tulisi olla kohta, jossa taattaisiin ihmisille oikeus tehdä työnsä niinkuin parhaaksi näkevät. Se olisi niin työntekijöiden kuin työnantajien etujen mukaista. Samassa julistuksessa pitäisi olla kohta, missä sanottaisiin

"On ihan ok tehdä virheitä, olemmehan kaikki ihmisiä."

Kuten lauttasaarelainen ja tanskalainen yritys todistavat, ei se tuloksia ainakaan huonompaan suuntaan viesi. Ja ehkä jopa työnteko olisi mielekkäämpää.